perjantai 5. tammikuuta 2018

Valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa.

 Herätelläänpäs vähän tätäkin paikkaa, alkaa olla jo korkea aika.
Pitkään pähkäilin virtalähdettä otsa/kypärälamppuun, entinen Lupinen smartcore 5,6 Ah akku päätti kyykähtää ja pitkällisen googlettamisen jälkeen päädyin tilaamaan 10,5 Ah 6 kennoisen akun Akkulasta. Tämä paketti on varustettu laadukkailla Panasonicin NRC 18650 kennoilla ja valmistettu saksassa, ainut miinus että piuha joka tuohon pakettiin on kötöstelty on luokattoman surkea esitys.
Kaiken lisäksi liitin oli vääränlainen, minä halusin käyttää Lupinen laadukasta silikonijohtoa joka ei jäykisty pakkasessa.
Piuhanvaihto-operaatio oli siis edessä ja siinä minua auttoi ystäväni Teppo jolla pysyy kolvi kädessä.

Pienen ähellyksen jälkeen piuha oli vaihdettu ja lamppu heräsi henkiin. 2012 vuosimallin Lupine Wilmassa on 2400lm tehoa, riittää vaativampaankin käyttöön.
Ensimmäisen latauksen jälkeen Wilma paloi 14W (1400 lumenia) nelisen tuntia.

Kiitos Tepolle jeesistä ja Japanilaisille sähkövirrasta, kyllä taas kelpaa metsässä hortoilla kun ei tarvitse pimeää pelätä.











maanantai 25. joulukuuta 2017

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Munalla töihin ja kuorella takas.

Tällainen sanonta muljahti mieleeni kun raahasin pikku kajoottini Punelian rantaan, älkää kysykö että mistä.
Eräänä kauniina päivänä, päätin tehdä miniretken tutulle järvelle, extempore päähänpälkähdys siis. Myötätuulessa ohjailin kajakkia Punelian pikku poukamiin ja uomiin, katselin järvenpohjassa olevia kasveja jotka hehkuivat värikkäinä kirkkaassa vedessä. Tämä vesistö on oikeasti kirkas, kaikesta näkee että järvi voi hyvin. Hiekkapohja hohti kullankeltaisena ja vesi oli jo melko lämpöistä, ainakin pinnasta.

Pakkasin kajakkiin päiväretkikamppeet, mietiskelin että muutaman päivän retkivermeet kippoon mahtuu juuri ja juuri. Eli toisinsanoen: koppa bissee ja lenkin kyrsä.
Foreca lupaili tuulta 5 ms, mutta ainakin oma perstuntuma kertoi aivan jotain muuta. Kiertelin pikkupunelian rantoja ja nautin auringonpaisteesta.
Tauolle meloin suntinniemeen, keittelin vedet ja söin retkilounaan.
Lounaaksi olikin Italiasta tuotuja herkkuja, läpinäkyvää sata vuotta itkenyttä kinkkua ja Croucheon leipää, jälkkäriksi karpalo-unelmaa, mmmmmm!

Kiepsahdin kajoottiin ketterästi kuin Russan kosmonautti, nämä alansa ammattilaiset ovat ahtaissa paikoissa kuin kotonaan, kuin tiikerit heinissä.
Lokit tekivät pelottelusyöksyjä pääni päällä, suhahdus vain kuului yläpuoleltani. Kerroin niille mielipiteeni ja tuumasin ykskantaan jatkavani matkaa päättäväisesti samaan suuntaan suhautteluista huolimatta. Olenko se vain minä, mutta tuntui kuin yksi lokki olisi näyttänyt minulle persettä aivan kuin osoittaakseen mieltään?
Silkkiuikulla oli jo poikasetkin, tämä porukka olikin selkeästi jo sivistyneempää porukkaa. Hienot kampaukset ja arvokas ryhti kielii korkeasta koulutustaustasta, nämä eivät olleetkaan mitä tahansa kuikkia.

Punelian isolla selällä tuuli kovaa, aallot vyöryivät vaahtopäänä ja päätin jäädä Isosuntin vastapäätä olevalle hiekkarannalle lepäämään.
Paistattelin päivää, kalastelin ja kävin seminaku-uimassa (eli kastauduin napaan asti, vellipöksy kun olen). Iso hauki näytti pyrstönsä, ennenkuin katkaisi siiman ja painui takaisin syvyyksiin huulessaan uusi jigikoru. Kala oli niin kookas että pieni kajakkini oli vähällä kaatua rantahiekalle syntyneen aallon voimasta! Harmitti sekunnin...no okei, puolitoista.
Jumalauta miten hieno paikka! Puhdas vesi, puhdas luonto, kaikenmaailman Vapaavuoret ja Sinnemäet kaukana Helsingin paneelikeskusteluissa. Mikä parasta, täällä on luonnon äärellä, mahdollisimman etäällä punavihreästä kuplasta lieveilmiöineen.

Täällä tuli jälleen niin kirkkaana mieleen, kuinka hyvä on kansalaisen olla sivistyneen yhteiskunnan protokollan alimmalla portaalla. Pudotus on pieni koska jalat ovat jo valmiiksi maassa.

Zasen meditaation keskeytti kärpänen, joka laskeutui suurelle tuulenhalkojalleni ja yrittäessään tunkeutua sieraimeeni makoisan lounaan toivossa. Herättyäni päivänirvanasta, meloin vielä Isosuntin laavulle ruoan laittoon ennenkuin pakkasin kalavehkeet kasaan ja suuntasin autolle.
Meloin keskelle selkää, ja annoin myötätuulen keikutellakajakkini rantaan.
Tänne tulen vielä uudestaan, selkäsaaret ja pato jäi vielä katsastamatta.

Reitti Google earthissa: Melonta
























torstai 8. kesäkuuta 2017

What a wonderfull day!

Olihan päivä!! Aamulla jo lämpötila lähellä pariakymppiä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Päätettiin tehdä emännän kans Keravan Urban Cruise maastofillareilla.
Alkukesän luonto tarjoaa kauneintaan, kielojen tuoksua ja huumaavaa lintujen laulua!
Ajeltiin "mihinköhän toi polku vie?"-tyyppistä settiä.
Eka stoppi Mattilan k-marketilla, missä nautittiin kingikset ja limut.
Seuraavaksi Ilmarisen kalliolle ja sitten Kalevan pita-kyros snagarille syömään lounasta.
Otin kana-kyroksen raneilla, tosi hyvää!
Muutenkin mesta on hehkutuksen arvoinen, kannattaa tsekata.
Seuraavaksi urban-settiä Kurkelan hoodeilla. Poikettiin pikitien varressa bissellä Alkataz piilokapakassa.
Juotiin bisset ja pelattiin rundi bilistä, cool!

Juopottelun loputtua, suunta takaisin skuugeen ja kokka kohti Keravan kartanoa.
Kartanolle oli pakko poiketa kaffelle, aivan ihastuttava mesta ja milijöö.
Kahvit tarjoiltiin vanhan ajan kahvikupeista, lampaat ja kaniinit olivat pihaelukoina.
Reissu jatkui pitkin Keravanjokivartta, välillä joutui pyöränkantohommiinkin.
Radanvarsireittiä vanhan kumitehtaan kautta kotiin ja syömään.
Onnea on oma paikallistalebaani oppaana, mahtavia mestoja polkuja, reittejä joita en ollut koskaan ennen tiennyt olevankaan, kiitos Mirvalle!
Pieni siistiytyminen ja Hyrylään Montturockiin.
Paikalle oli tullut joku muukin meidän lisäksi, hieno tapahtuma!

Kaikenkaikkiaan oikein kiva kesäpäivä.
Ps, retkellä olimme jo viime viikonvaihteessa, julkaisu vasta nyt...















maanantai 29. toukokuuta 2017

Seitsemän veljeksen jäljillä

Kiljukoon nyt kaikkein kaula,
koska mielin virren laulaa
voimasta seitsemän miehen.
Tähtiä kuin otavassa,
poikia on Jukolassa,
laiskanpulskeja jallii.
Juho pauhaa, pirtti roikaa;
hän on talon aika poika,
ankara ”Poika-Jussi”.
Tuomas seisoo niinkuin tammi,
koska saarnaa Aaprahammi,
Jukolan Salomon suuri.
Simeoni, liuhuparta,
valittaa se ”ihmisparka,
syntinen, saatana, kurja”.
Simeoni herneet keittää,
Timo sekaan rasvat heittää,
patahan kuohuvaan sylkee.
Lauri-poika metsäs häärii,
katselevi puita väärii,
mäyränä nummia tonkii.
Viimein tulee hännän huippu,
Pikku-Eero, liukas luikku,
Jukolan tiuskea rakki.
Siinä onpi velisarja,
jalo niinkuin sonnikarja,
voimalla seitsemän miehen.

Näin runoili A.Kivi kun katseli kaunista keski-uusmaalaista maisemaa. Mekin päätettiin lähteä kiertämään tämä retkeilyreitti, tai tarkemmin sen osa.
Liikkeelle lähdettiin Rajamäen jätskikiskalta, ilma oli kuuma, suorastaan helteinen.
Pieni kömmähdys heti alkuun, kun kauniimpi meistä päätti tutkia mustikan kukinnan ihan lähietäisyydeltä. Pieniä nirhaumia ja ruhjeita, onneksi oli polvisuojat ja selvittiin säikähdyksellä.
Matka jatkui ja Herusten uimarannalla vilvoittava pulahdus (en minä mutta hän), keli ei voinut parempi olla!
Hyvinkäätä kohden lähestyttäessä, pidimme ryteikkörannan sillalla evästauon.
Ihailtiin keväistä jokiluontoa, poni ja heppakin tuli meitä viihdyttämään. Pässejäkin piti rapsuttaa, on ne vaan hauskoja otuksia.

Ajokondis oli semi-ryytynyt, tilanteen pelasti hätään rientänyt grillikioski, joka putkahti eteemme kuin keidas erämaasta!
Jättilihis parilla nakilla sai ihmeitä aikaan, ja kuin uudesti syntyneinä kirmasimme kohti Usmia ja kaksoslammen laavua.
Usmin pään reitti ei ole ihan helpoimmasta päästä ajaa saati kävellä, mutta urheasti edettiin aina laavulle saakka jossa pidettiin ansaittu tauko.
Lammella virkistäytymistä ja evästelyä, lepoa ja rauhaa.
Usmin jälkeen vuorossa petkelsuon pitkokset, nämä ovat reissun parasta antia!
Loppumatkan kruununa mahtibaanat hiekkadyynien halki.
Hieno reissu, raskasta mutta ah niin palkitsevaa!
Menkää ihmiset metsään!













sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Pelastakaa Russanmeri tapahtuma.

Päätin tehdä pienen ihmisen ekoteon, ja ostin halpahallin roskapihdit joilla kerään roskia järvenrannoilta.
Hyvä ostos, kilometrin matkalta sain saaliiksi vaikka mitä!
Muovileluja, pusseja ja purkkeja, koiranlelun, 7kpl kaljatölkkejä, muovikauhan, sukan ja shell simpukasta varastetun kahvikupin ja yhden uistimen!
Empiirisen kokemukseni mukaan järvelle jäi vielä kamala määrä epämääräistä rojua, kaikkea en tietenkään saa siivottua mutta pois se on vähäkin roska.

Sorsia, joutsenia ja rantasipejä oli liikkeellä, kuumottavin luontokokemus oli nähdä hervottoman kokoinen karppi rantavedessä.
Kala nousi pintaan ja potkaisi niin että vesi vaan pärskähti, huikee kala!
Myötätuuleen surffailin takaisin kotirantaan ja kahvin keittoon.
Kertokaapa itellenne terveisiä :)


tiistai 25. huhtikuuta 2017

Eivät syöneet, joivat vaan...

....Meinaan meritaimenet.
Niitä lähdettiin metskaamaan kaverin kanssa, mutta pitivät nahkansa kuten aina ennenkin.
Tällaisista hetkistä nautin suunnattomasti, kalassa kaverin kanssa joka on samalla aallon pituudella joka solullaan. Puhuimme miesten juttuja, keski-ikäisten miesten arkojakin juttuja vailla minkäänlaista häpeää tai noloutta, sellainen ystävä on aarre, tärkempi kuin mikään materia.

Joskus palasimme reissusta naamat hummerinpunaisiksi palaneina, nyt ei varsinaisesti päässyt kärähtämään. Koleaa keliä, tuuleskeli ja välillä satoi lunta.
Paistoi se aurinkokin välillä lämpimästi, maalaten maiseman kauniiksi, luoden meren pintaan miljoonia kimaltavia timantteja. Silmä ja sielu lepäsi.

Kevään merilinnusto näyttäytyi komeudessaan, hanhet ja haahkat huutelivat meille kun ajelimme niiden ohitse.

Onneksi emme saaneet kalaa, merelle jäi jotain minkä vuoksi saamme palata uudestaan.
Kiitos mukavasta päivästä ystäväni.

Jaska








Valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa.

 Herätelläänpäs vähän tätäkin paikkaa, alkaa olla jo korkea aika. Pitkään pähkäilin virtalähdettä otsa/kypärälamppuun, entinen Lupinen s...