sunnuntai 1. syyskuuta 2019

JasMir-adventures vol7

Sudet päätti jättää meidät syömättä joten jatkettiin kotimatkaa. Radiosta kuunneltiin Pekka Lipposen seikkailuja ja suunnistimme Kolariin aamiaiselle.
Puuroa ja leipää pannukahvin kera.

Kukkolankoskelta savusiikaa lounaaksi ja suunta Haaparantaan ostoksille.
Keksittiin mennä Kemissä uimahalliin. Sauna tuntui taivaalliselta ja uimareissun päälle mentiin kahville kahvila Herttaan.

Adventure vanin hyrinässä matkustettiin yöksi Rokuan kansallispuistoon Saarisen rannalle.








Rokualla kierrettiin 31 km lenkki upeassa kelissä. Harjut olivat hienoja ja poikettiin palovartijan kämpällä. Kiipesin torniin tähyilemään horisonttiin.
Reissun päälle pulahdettiin virkistävään järveen.
Tähän päättyi tämän kertainen JasMir seikkailu, seuraavaksi taas uudet kujeet!












JasMir-adventures vol6

Muoniojoelta ei tullut kalaa ja ajeltiin Lätäsenon leirintään kahville.
Kilpparilta kauppa ja vesijutut.
Jatkettiin ajamista aina Norjan puolelle Gorsabruan ratkoa ihailemaan. Käsittämättömän upea paikka!
Rotkon yli menee alumiininen siltä ja vaikka kyltti sanookin sillan kantavuudeksi 12000 kg niin silti oli kyllä jännää!
Matkan varrella käytiin kaupasta marjoja ja tuliaisia, paluumatkalla päiviteltiin Norskien intoa ja taitoa maantiesiltojen rakentamiseen.
Yöpaikka löytyi vuoren juurelta special top secret paikasta.












Vietettiin Norjassa rauhallista aamua, keiteltiin kahvia ja syötiin aamiaista.
Saavuimme jälleen Kilpparille ja kokkailtiin kahden ruokalajin päivällinen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti olla kolmen ruokalajin päivällinen mutta homma kutistui kahteen :)
Hyvää tuli silti.

Syötyämme pakattiin reput ja kiivettiin Saanalle.
Tällä kertaa kuljettiin tien puoleista reittiä joka oli mielestäni tosi kiva maisemineen kaikkineen.
Saanan rinteille valmistui uusia portaita ja turistiin hetki myös paikallisten paloviranomaisten kanssa.
Ekan kerran näin kaksi maastopyöräilijää Saanan rinteillä.
Yöksi ajoimme jälleen Muonioon metsätien varteen.













Kevätpörriäisten heräämisiä.

Jaahas, jos vaikka kirjoittelis tännekin vaihteeksi. Viime raapustuksen välissä satoi koko talven.  Ei kylläkään lunta vaan silkkaa vettä. ...