Eräänä kauniina päivänä, päätin tehdä miniretken tutulle järvelle, extempore päähänpälkähdys siis. Myötätuulessa ohjailin kajakkia Punelian pikku poukamiin ja uomiin, katselin järvenpohjassa olevia kasveja jotka hehkuivat värikkäinä kirkkaassa vedessä. Tämä vesistö on oikeasti kirkas, kaikesta näkee että järvi voi hyvin. Hiekkapohja hohti kullankeltaisena ja vesi oli jo melko lämpöistä, ainakin pinnasta.
Pakkasin kajakkiin päiväretkikamppeet, mietiskelin että muutaman päivän retkivermeet kippoon mahtuu juuri ja juuri. Eli toisinsanoen: koppa bissee ja lenkin kyrsä.
Foreca lupaili tuulta 5 ms, mutta ainakin oma perstuntuma kertoi aivan jotain muuta. Kiertelin pikkupunelian rantoja ja nautin auringonpaisteesta.
Tauolle meloin suntinniemeen, keittelin vedet ja söin retkilounaan.
Lounaaksi olikin Italiasta tuotuja herkkuja, läpinäkyvää sata vuotta itkenyttä kinkkua ja Croucheon leipää, jälkkäriksi karpalo-unelmaa, mmmmmm!
Kiepsahdin kajoottiin ketterästi kuin Russan kosmonautti, nämä alansa ammattilaiset ovat ahtaissa paikoissa kuin kotonaan, kuin tiikerit heinissä.
Lokit tekivät pelottelusyöksyjä pääni päällä, suhahdus vain kuului yläpuoleltani. Kerroin niille mielipiteeni ja tuumasin ykskantaan jatkavani matkaa päättäväisesti samaan suuntaan suhautteluista huolimatta. Olenko se vain minä, mutta tuntui kuin yksi lokki olisi näyttänyt minulle persettä aivan kuin osoittaakseen mieltään?
Silkkiuikulla oli jo poikasetkin, tämä porukka olikin selkeästi jo sivistyneempää porukkaa. Hienot kampaukset ja arvokas ryhti kielii korkeasta koulutustaustasta, nämä eivät olleetkaan mitä tahansa kuikkia.
Punelian isolla selällä tuuli kovaa, aallot vyöryivät vaahtopäänä ja päätin jäädä Isosuntin vastapäätä olevalle hiekkarannalle lepäämään.
Paistattelin päivää, kalastelin ja kävin seminaku-uimassa (eli kastauduin napaan asti, vellipöksy kun olen). Iso hauki näytti pyrstönsä, ennenkuin katkaisi siiman ja painui takaisin syvyyksiin huulessaan uusi jigikoru. Kala oli niin kookas että pieni kajakkini oli vähällä kaatua rantahiekalle syntyneen aallon voimasta! Harmitti sekunnin...no okei, puolitoista.
Jumalauta miten hieno paikka! Puhdas vesi, puhdas luonto, kaikenmaailman Vapaavuoret ja Sinnemäet kaukana Helsingin paneelikeskusteluissa. Mikä parasta, täällä on luonnon äärellä, mahdollisimman etäällä punavihreästä kuplasta lieveilmiöineen.
Täällä tuli jälleen niin kirkkaana mieleen, kuinka hyvä on kansalaisen olla sivistyneen yhteiskunnan protokollan alimmalla portaalla. Pudotus on pieni koska jalat ovat jo valmiiksi maassa.
Zasen meditaation keskeytti kärpänen, joka laskeutui suurelle tuulenhalkojalleni ja yrittäessään tunkeutua sieraimeeni makoisan lounaan toivossa. Herättyäni päivänirvanasta, meloin vielä Isosuntin laavulle ruoan laittoon ennenkuin pakkasin kalavehkeet kasaan ja suuntasin autolle.
Meloin keskelle selkää, ja annoin myötätuulen keikutellakajakkini rantaan.
Tänne tulen vielä uudestaan, selkäsaaret ja pato jäi vielä katsastamatta.
Reitti Google earthissa: Melonta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä.