Risukeitin

Tilasin mökkimiehestä risukeittimen kun jouduin ostohysterian kouriin katsellessani keksinnöstä ladattuja youtube-videoita. Minähän olen perus-skeptinen luonteeltani joten aikaisemmat ennakkoluulot ovatkin olleet "itsehän en mokomalla keksinnöllä mitään tee"-tyyppisiä ajatelmia.
Noh, olen ennenkin joutunut tyhmyyteni myöntämään ja tämä keissi ei siinä poikkeusta tee.
Keitinhän on mitä mainioin varuste: sillä keittää pannullisen vettä tuossa tuokiossa ja mikä parasta, nyt on ikäänkuin "minitulet" mukana retkellä.

Keitin menee melko pieneen tilaan ja pakkautuu kätsyyn pieneen pussukkaan joka tuli keittimen mukana. Osat ovat laadukasta rosteria, tai ainakin omissa hyppysissäni ne sellaisilta tuntuivat.
Yksinkertaiselle ihmiselle yksinkertainen keitin, tämäpä mainiota!

Netissä on lukuisia videoita härvelin käytöstä ja itsekin kokeilin keittelyä metsästä kerätyillä risuilla ja oksanpätkillä ja lopuksi käytin yhden pannullisen keittoon puupellettejä.
Tulipesän pohjalle ladoin paksumpia oksanpätkiä ja pinnalle sitten ohutta kuusen alaoksaa. Sytytykseen käytin mil-tecin tuluksia jotka osoittautuivat ehkä hieman kehnoiksi. Light my fire tekee tietääkseni parempia, täytyy tsekata netistä tarkemmin.
Ensin yritin vuolla ja jyrsiä kuivasta oksasta purua ja lastuja mutta meni tuhertamiseksi, sitten keksin käyttää kuivaa heinää. Heinämytty roihahtikin ensiyrittämällä tuleen ja näin sain keittimen tulille.



Tuli palaa keittimessä todella puhtaasti koska myös palokaasut käytetään hyödyksi. Oli suorastaan hämmentävää kuinka tehokkaasti keitin sai veden kiehumaan! Pienet käryt keittimen ympärillä tuovat tunnelmaa ihan kuin olisi nuotiolla. Minä ihastuin keittimeen ikihyviksi ja aionkin keitellä sillä aina kun se on mahdollista. Voihan olla että jos lähden talvivaellukselle niin otan bensakeittimen pykälään, teltan lämmitys tuolla voi olla kuitenkin jo melko haasteellista ;D

Keittimen testausalustana käytin suomalaista peruskalliota, riittävän tukevaa mielestäni.

Munalla töihin ja kuorella takas.

Tällainen sanonta muljahti mieleeni kun raahasin pikku kajoottini Punelian rantaan, älkää kysykö että mistä.
Eräänä kauniina päivänä, päätin tehdä miniretken tutulle järvelle, extempore päähänpälkähdys siis. Myötätuulessa ohjailin kajakkia Punelian pikku poukamiin ja uomiin, katselin järvenpohjassa olevia kasveja jotka hehkuivat värikkäinä kirkkaassa vedessä. Tämä vesistö on oikeasti kirkas, kaikesta näkee että järvi voi hyvin. Hiekkapohja hohti kullankeltaisena ja vesi oli jo melko lämpöistä, ainakin pinnasta.

Pakkasin kajakkiin päiväretkikamppeet, mietiskelin että muutaman päivän retkivermeet kippoon mahtuu juuri ja juuri. Eli toisinsanoen: koppa bissee ja lenkin kyrsä.
Foreca lupaili tuulta 5 ms, mutta ainakin oma perstuntuma kertoi aivan jotain muuta. Kiertelin pikkupunelian rantoja ja nautin auringonpaisteesta.
Tauolle meloin suntinniemeen, keittelin vedet ja söin retkilounaan.
Lounaaksi olikin Italiasta tuotuja herkkuja, läpinäkyvää sata vuotta itkenyttä kinkkua ja Croucheon leipää, jälkkäriksi karpalo-unelmaa, mmmmmm!

Kiepsahdin kajoottiin ketterästi kuin Russan kosmonautti, nämä alansa ammattilaiset ovat ahtaissa paikoissa kuin kotonaan, kuin tiikerit heinissä.
Lokit tekivät pelottelusyöksyjä pääni päällä, suhahdus vain kuului yläpuoleltani. Kerroin niille mielipiteeni ja tuumasin ykskantaan jatkavani matkaa päättäväisesti samaan suuntaan suhautteluista huolimatta. Olenko se vain minä, mutta tuntui kuin yksi lokki olisi näyttänyt minulle persettä aivan kuin osoittaakseen mieltään?
Silkkiuikulla oli jo poikasetkin, tämä porukka olikin selkeästi jo sivistyneempää porukkaa. Hienot kampaukset ja arvokas ryhti kielii korkeasta koulutustaustasta, nämä eivät olleetkaan mitä tahansa kuikkia.

Punelian isolla selällä tuuli kovaa, aallot vyöryivät vaahtopäänä ja päätin jäädä Isosuntin vastapäätä olevalle hiekkarannalle lepäämään.
Paistattelin päivää, kalastelin ja kävin seminaku-uimassa (eli kastauduin napaan asti, vellipöksy kun olen). Iso hauki näytti pyrstönsä, ennenkuin katkaisi siiman ja painui takaisin syvyyksiin huulessaan uusi jigikoru. Kala oli niin kookas että pieni kajakkini oli vähällä kaatua rantahiekalle syntyneen aallon voimasta! Harmitti sekunnin...no okei, puolitoista.
Jumalauta miten hieno paikka! Puhdas vesi, puhdas luonto, kaikenmaailman Vapaavuoret ja Sinnemäet kaukana Helsingin paneelikeskusteluissa. Mikä parasta, täällä on luonnon äärellä, mahdollisimman etäällä punavihreästä kuplasta lieveilmiöineen.

Täällä tuli jälleen niin kirkkaana mieleen, kuinka hyvä on kansalaisen olla sivistyneen yhteiskunnan protokollan alimmalla portaalla. Pudotus on pieni koska jalat ovat jo valmiiksi maassa.

Zasen meditaation keskeytti kärpänen, joka laskeutui suurelle tuulenhalkojalleni ja yrittäessään tunkeutua sieraimeeni makoisan lounaan toivossa. Herättyäni päivänirvanasta, meloin vielä Isosuntin laavulle ruoan laittoon ennenkuin pakkasin kalavehkeet kasaan ja suuntasin autolle.
Meloin keskelle selkää, ja annoin myötätuulen keikutellakajakkini rantaan.
Tänne tulen vielä uudestaan, selkäsaaret ja pato jäi vielä katsastamatta.

Reitti Google earthissa: Melonta

Eivät syöneet, joivat vaan...

....Meinaan meritaimenet.
Niitä lähdettiin metskaamaan kaverin kanssa, mutta pitivät nahkansa kuten aina ennenkin.
Tällaisista hetkistä nautin suunnattomasti, kalassa kaverin kanssa joka on samalla aallon pituudella joka solullaan. Puhuimme miesten juttuja, keski-ikäisten miesten arkojakin juttuja vailla minkäänlaista häpeää tai noloutta, sellainen ystävä on aarre, tärkempi kuin mikään materia.

Joskus palasimme reissusta naamat hummerinpunaisiksi palaneina, nyt ei varsinaisesti päässyt kärähtämään. Koleaa keliä, tuuleskeli ja välillä satoi lunta.
Paistoi se aurinkokin välillä lämpimästi, maalaten maiseman kauniiksi, luoden meren pintaan miljoonia kimaltavia timantteja. Silmä ja sielu lepäsi.

Kevään merilinnusto näyttäytyi komeudessaan, hanhet ja haahkat huutelivat meille kun ajelimme niiden ohitse.

Onneksi emme saaneet kalaa, merelle jäi jotain minkä vuoksi saamme palata uudestaan.
Kiitos mukavasta päivästä ystäväni.

Jaska

Kuuleeko maa, Jaska kutsuu?

Somewhere a clock strikes midnight
And there's a full moon in the sky
You hear a dog bark in the distance
You hear someone's baby cry.....

Mietiskelin AC DC rock-yhtyeen biisiä, jossa Bon Scottin teräksinen ääni, ja Angus Youngin puoli sävelaskelta alaspäin viritetty kitara luovat mystistä tunnelmaa...
Mielikuvitukseni loi metsän laitaan kylmät ja kiiluvat sarjamurhaajan silmät, jotka tuijottivat minua yön pimeydestä istuessani laavulla...tuuli kohautteli puiden latvuksia, suuret räntäpisarat rummuttivat laavun kattoa, tuli riehui nuotiossa levottomana...hitto, vähänkö hienoo!
Keli oli juuri sellainen koiranilma mistä aina haaveilen! Mitä kurjempi keli, sen mukavampaa on istuskella tulilla ja mehustella vaikkapa edelläkuvatun kaltaisilla mietteillä.
No minähän kuitenkin tolkun kaverina tein mielikuvitus-sarjamurhaajan kanssa sinunkaupat ja kutsuin vesselin viereeni tulille. Ihan mukava heppuhan tuo oli, vähän erikoisen puoleinen ja hiljainen, vähän niinkuin itsekin. Hyvin tultiin juttuun!

Lähiretkeilyä, lähiaikoina, lähimaastossa, lähimain itsekseen.
Päivän valjettua, tutkin lähimaastoa ja ilokseni laavun ympäristössä olikin melkein luonnontilassa oleva vanha metsä, sellainen puolen hehtaarin satumetsä.
Kuljeskelin kaikessa rauhassa metsässä, tutkin outoja hieroglyfejä ikivanhojen koivujen kyljissä, kurkistelin koloihin ja halkeamiin. Tervehdin yhtäkin puuvanhusta jolla oli korvat, ei se mitään kuullut vaikka sille kuinka huusin, höristeli pökkelö vain korviaan.

Paistattelin päivää ja kuljin rannoilla, tutkiskelin jääkauden vangitsemia kiviä ja vain nautin luonnosta.
Tutustuin planeettamme pintaan ja sen ytimeen, olo oli kosmisen kevyt ja ihana.
Luin Yle-prisman tiedejuttua, missä Esko Valtaoja kirjoitti kosmiset muistosanat.
Lainaan ne sanat tähän, tuskin äijät siitä pahastuu:

"Kukaan ihminen ei ole saari.", sanoi runoilija John Donne neljäsataa vuotta sitten.
Me kaikki olemme osa jostakin suuremmasta. Osa perheestämme, osa ihmiskunnasta, osa Maapallosta, osa koko maailmankaikkeudesta.
Me tuomme oman osamme maailmankaikkeuden historiaan, siihen kohta 14 miljardia vuotta kestäneeseen kehitykseen.
Charles Darwin sanoi elämästä, että pienestä ja vaatimattomasta alusta on syntynyt ja syntyy yhä uudelleen, kehittyy yhä ihmeellisempiä ja kauniimpia muotoja. Sama pätee koko maailmankaikkeuteen.
Vaatimattomasta alusta syntyivät tähdet, galaksit , Linnunrata, Aurinko, Maapallo, elämä ja lopulta ihminen.
Me tuomme oman osamme maailmankaikkeuden tanssiin, maailmankaikkeuden musiikkiin, joka kehittyy yhä kauniimmaksi ja ihmeellisemmäksi.
Mitä enempää ihminen voi toivoa kuin että on antanut oman kauniin osansa siihen musiikkiin, tehnyt maailmasta omalta osaltaan hieman parempaa paikkaa.
Että kuolinvuoteellaan voi kuiskata maailmankaikkeudelle, "Kiitoksia." Ja maailmankaikkeus kuiskaa takaisin, "Kiitoksia itsellesi."
Atomimme tulivat aikanaan tähdistä ja sinne me joskus palaamme.
Muistamme sinua, muistamme musiikkiasi.
Hyvää matkaa takaisin tähtiin.
- Esko Valtaoja

Hyvää matkaa takaisin tähtiin.

Ei paljon lisättävää, Hienoa filosofointia Eskolta.
Eipä minullakaan tämän enempää tästä retkestä, sanon vain että menkää luontoon te senkin sontakärsät!
Kaikki muodon saanut on pysymätöntä, ahkeroikaa siis tarkkaavaisesti.

Jaska

Avanto

Ydin

Hieroglyfit

Hoilotiloiloti, halojata halloo Kosmos!

Myöhempien ja tulevien aikojen peli

Jääkausi

Planeetan pintaa

Tuulen kareet

Letunpaistotarpeet

Petäjäiset nuottiavaimet

Anteeksi, voitko toistaa, mulla on vähä huono kuulo, olen pelkkänä korvana!

Makuualustan ajattelija

Luka, tuo suurisydäminen lammaspaimen

Polaris, ainut asia mikä pysyy kosmoksessa paikallaan.

Sarjamurhaajan kanssa iltateellä.

Kuusi niitä oli.

Ei, ei mulla ole pää kipeä!

Ufo tarjosi kaakaon!

Isojärven kansallispuistossa ja jääkarnevaaleilla

 Tuli käytyä pariin otteeseen Isojärven kansallispuistossa retkeilemässä, on se vaan hieno paikka!
Majavien touhuja katseltiin ja tietenkin tähtiä, jälkimmäisiä saikin ihailla upeassa pakkaskelissä.
Latokuusikon metsä veti hiljaiseksi, mystinen tunnelma siellä!
Urbaania kaupunkitapahtumaa käytiin pällistelemässä, hienoa että pikkukylälläkin on mukavaa koko perheelle suunnattua toimintaa.