Puuhommeleita

Tilasin EeeVilleltä halpiskameran ja sillä tavalla osallistuin ilmastotalkoisiin. Kuvahan siinä kamerassa on yhtä kökkö kuin oma hiilijalanjälki.
Mutta hassutteluksihan tämä kuvaaminen on mennytkin, joten pieni leikki lie sallittua ;)

Keväällä kaatui vaivalla tekemäni halkomotti, tein onneton huonon ja liian ohuen hakapuun ja niin se motti otti ja pyllähti.
Tein hassun videon jossa korjasin motin kasaan. 

 Toisessa videossa kiipesin pihapuuhun aivan kuin en olisi pikkupoikana saanut puissa tarpeeksi kiipeillä. Kyseessä oli talon päälle kallellaan oleva puu jonka oksat ylsivät jo lappeelle ja näinmuodoin jouti pois. Kunnioitus kasvoi niitä kohtaan jotka tuota työtä tekevät ammatikseen, sen verran oli raskasta hommoo!

Kuuleeko maa, Jaska kutsuu?

Somewhere a clock strikes midnight
And there's a full moon in the sky
You hear a dog bark in the distance
You hear someone's baby cry.....

Mietiskelin AC DC rock-yhtyeen biisiä, jossa Bon Scottin teräksinen ääni, ja Angus Youngin puoli sävelaskelta alaspäin viritetty kitara luovat mystistä tunnelmaa...
Mielikuvitukseni loi metsän laitaan kylmät ja kiiluvat sarjamurhaajan silmät, jotka tuijottivat minua yön pimeydestä istuessani laavulla...tuuli kohautteli puiden latvuksia, suuret räntäpisarat rummuttivat laavun kattoa, tuli riehui nuotiossa levottomana...hitto, vähänkö hienoo!
Keli oli juuri sellainen koiranilma mistä aina haaveilen! Mitä kurjempi keli, sen mukavampaa on istuskella tulilla ja mehustella vaikkapa edelläkuvatun kaltaisilla mietteillä.
No minähän kuitenkin tolkun kaverina tein mielikuvitus-sarjamurhaajan kanssa sinunkaupat ja kutsuin vesselin viereeni tulille. Ihan mukava heppuhan tuo oli, vähän erikoisen puoleinen ja hiljainen, vähän niinkuin itsekin. Hyvin tultiin juttuun!

Lähiretkeilyä, lähiaikoina, lähimaastossa, lähimain itsekseen.
Päivän valjettua, tutkin lähimaastoa ja ilokseni laavun ympäristössä olikin melkein luonnontilassa oleva vanha metsä, sellainen puolen hehtaarin satumetsä.
Kuljeskelin kaikessa rauhassa metsässä, tutkin outoja hieroglyfejä ikivanhojen koivujen kyljissä, kurkistelin koloihin ja halkeamiin. Tervehdin yhtäkin puuvanhusta jolla oli korvat, ei se mitään kuullut vaikka sille kuinka huusin, höristeli pökkelö vain korviaan.

Paistattelin päivää ja kuljin rannoilla, tutkiskelin jääkauden vangitsemia kiviä ja vain nautin luonnosta.
Tutustuin planeettamme pintaan ja sen ytimeen, olo oli kosmisen kevyt ja ihana.
Luin Yle-prisman tiedejuttua, missä Esko Valtaoja kirjoitti kosmiset muistosanat.
Lainaan ne sanat tähän, tuskin äijät siitä pahastuu:

"Kukaan ihminen ei ole saari.", sanoi runoilija John Donne neljäsataa vuotta sitten.
Me kaikki olemme osa jostakin suuremmasta. Osa perheestämme, osa ihmiskunnasta, osa Maapallosta, osa koko maailmankaikkeudesta.
Me tuomme oman osamme maailmankaikkeuden historiaan, siihen kohta 14 miljardia vuotta kestäneeseen kehitykseen.
Charles Darwin sanoi elämästä, että pienestä ja vaatimattomasta alusta on syntynyt ja syntyy yhä uudelleen, kehittyy yhä ihmeellisempiä ja kauniimpia muotoja. Sama pätee koko maailmankaikkeuteen.
Vaatimattomasta alusta syntyivät tähdet, galaksit , Linnunrata, Aurinko, Maapallo, elämä ja lopulta ihminen.
Me tuomme oman osamme maailmankaikkeuden tanssiin, maailmankaikkeuden musiikkiin, joka kehittyy yhä kauniimmaksi ja ihmeellisemmäksi.
Mitä enempää ihminen voi toivoa kuin että on antanut oman kauniin osansa siihen musiikkiin, tehnyt maailmasta omalta osaltaan hieman parempaa paikkaa.
Että kuolinvuoteellaan voi kuiskata maailmankaikkeudelle, "Kiitoksia." Ja maailmankaikkeus kuiskaa takaisin, "Kiitoksia itsellesi."
Atomimme tulivat aikanaan tähdistä ja sinne me joskus palaamme.
Muistamme sinua, muistamme musiikkiasi.
Hyvää matkaa takaisin tähtiin.
- Esko Valtaoja

Hyvää matkaa takaisin tähtiin.

Ei paljon lisättävää, Hienoa filosofointia Eskolta.
Eipä minullakaan tämän enempää tästä retkestä, sanon vain että menkää luontoon te senkin sontakärsät!
Kaikki muodon saanut on pysymätöntä, ahkeroikaa siis tarkkaavaisesti.

Jaska

Avanto

Ydin

Hieroglyfit

Hoilotiloiloti, halojata halloo Kosmos!

Myöhempien ja tulevien aikojen peli

Jääkausi

Planeetan pintaa

Tuulen kareet

Letunpaistotarpeet

Petäjäiset nuottiavaimet

Anteeksi, voitko toistaa, mulla on vähä huono kuulo, olen pelkkänä korvana!

Makuualustan ajattelija

Luka, tuo suurisydäminen lammaspaimen

Polaris, ainut asia mikä pysyy kosmoksessa paikallaan.

Sarjamurhaajan kanssa iltateellä.

Kuusi niitä oli.

Ei, ei mulla ole pää kipeä!

Ufo tarjosi kaakaon!

Augustin hauta ja valon ihmeitä.

Kaverin kanssa poikettiin Suomenlinnassa, diy-pajan teemana valomaalaus. Tykit otettiin maalitauluksi ja pimeän turvin alettiin sutia. On se kivaa puuhaa, tosin koomisen ja arvelluttavan näköistä, ainakin muutamien ohikulkijoiden kommenteista päätellen. Eräskin neito kysyi uteliaana, "anteeks, mutta mitä tässä tapahtuu?". Pakistanilaisten näköiset turistit tahtoivat nähdä lähempää, ja kun sitten näkivät idean, kuului "aaaa, interesting, very interesting"!

Tykin tekoon tarvitsi +20 valotusta... tai pitäiskö sanoa maalausta, Augustin hauta tuli vain neljää kuvaa ja kaverin otsalamppua lainaten. Haastavinta hommassa näyttäisi olevan valkotasapainon kanssa pelaaminen, taustan taivaalle saa olla omansa ja itse maalaus tarvitsee viileämmät sävyt.
Valon annostelussa oli myöskin opettelua, liian läheltä maalattuna tykin pinnasta muodostuu epätasainen.
Kiitos kaverin tarkan havainnon, alkoi homma sujumaan ja saatiin "työt" tehtyä kunnialla.

Kustaan miekan salmessa meitä ilahdutti SiljaLine, vaikuttavan näköinen alus varsinkin kun sitä voi melkein koskettaa, niin läheltä rantaa se purjehtii.
Mukava reissu kaikin puolin.

Linnunradan viilein nakkikiska.

Vantaan Leppäkorvessa on universumin päräyttävin spudari, ainakin mun mielestä. Ainut vaan ku oli laudat ikkunoissa ja ovi lukossa, jäi lihikset syömättä. Korson vallesmannitkin kävivät mua moikkaamassa kun keskellä yötä spudarin pihassa fikkarilla heiluin. Ihmekös tuo jos kiinnosti.
No pojat oli huumorimiehiä, eivät pienistä hätkähdä.
Vanha sigma 18-50mm muutti meiltä pois, ja tokina 11-16mm tuli postista tilalle.
En oo kerenny kakkulan sielunelämään pahemmin perehtyä, muutamat kuvat sillä ottanut ja laaaaaaaaaaaaaaaaaaja se on.
Cokinin P-sarjan suodattimet pidikkeineen joutaa kohta kiertoon, liian pieniä ne tähän on. Ajattelin hommata tähän hitechin filsut ja pidikkeen, maksaavat vaan niin törkeen paljo että hankinta menee pitkälle tulevaisuuteen.
No mutta yksi etappi unelmien selätyksessä on taas saavutettu, tästä oon unia nähny.

Meren raivoa katsomassa.

Extempore kuvausretki Porkkalaan, mukaan sain kaverin Vantaalta. Mutta jopa se jaksoikin puhkua ja puhaltaa, en muista milloin olisin ollut yhtä kovassa myräkässä. Aaltojen iskeytyessä rantakallioihin, veden pärskeet lensivät vielä pitkälle rantaan kovan tuulen mukana.
Kaverin kanssa jutusteltiin kuvaamisesta ja blogikirjoittelusta, sisällöstä ja sisällöttömyydestä. Mukava kun tulee puheeksi, tuleepahan tarkasteltua asioita useammaltakin kantilta.

Ettei jäisi puheeksi, kerronpas hiukan tuosta kuvaus-sessiosta. Ajatuksena oli siis kuvata tyrskyjä, ja niitähän riitti, kiitos luontoäidille.
Rannan tuntumassa keli oli niin kova, että objektiivin vaihto kävi jo työstä. Tässä tuli eka tenkkapoo ---> polttoväli. Mikä se olisi oikea, millä tavoittaisi sen "tyrskyn"?
Toinen tenkkapoo löytyi ajasta, suljinajasta. Pysäyttääkö liike vai antaako hiekan valua tiimalasiin?

Tuloksena haparointia, päätöntä räpsimistä ilman ajatusta. Tilaisuus ja paikka oli, nyt meni vaan ohi.

Sokerina pohjalla oppi kantapään kautta: suojaa linssisi veden pärskeiltä, on melkoisen kettumaista hommaa alkaa tiskata objektiivia/filttereitä tuollaisessa kelissä.

Nokan roikottaminen pettymyksen merkiksi on luovuttamisen merkki, suomalainen ei luovuta koskaan, siispä nokka pystyyn ja eteenpäin!

Kuvaushommia ajatellen erittäin antoisa reissu, monta tärkeää oppia tuli taas (kantapään kautta) opittua. Pitää kyhätä jonkunlainen suojahommeli kosteita keikkoja silmälläpitäen, miettiä hiukan etukäteen minkälaista kuvakulmaa/ polttoväliä kokeilee jne.
Toivottavasti ei mennyt kieli poskessa kirjoitteluksi, tarkoitus oli pukea pohdinnat sanoiksi. Onnistuin tai en, silti on mukavaa kuvata etenkin jos saa mukaan hyvää seuraa. Mitä muuta sitä isäinpäivänä voisi pieni ihminen toivoa?

Muutama otos reilun parinsadan joukosta ... ;-)

Diy today

Vuorossa diy-osasto, nokkelia ja nerokkaita kehitelmiä kiperien tilanteiden pelastamiseen, tee-se-itse hengessä.
Poikkesin etrassa, ja hankin pikaliimaa ja 3M liimattavaa velgro-tarranauhaa, maksoi parikymppiä 2m.
Väkertelin joutessani näillä eväillä seuraavasti:

"Salama sträppi", hihna, panta, tai whatever you name it. Tällä voi kiinnittää salamapäähän mitä mieleen juolahtaa: pidikkeitä, heijastimia, snootteja tms?
Homma on helppo: leikataan n.40cm pätkä vanhaa fillarin sisuria halki, pestään ja kuivataan. Liimataan toiselle puolelle koko matkalle karvasta jutskaa, ja vastapuolelle n. 4cm pätkä sitä koukkumallia. Done!

Akkukotelo.
Noiden lamppujen kanssa tulee tuherrettua ladattavien akkujen kanssa, ja voi sitä tuskailun määrää kun ei muista ovatko ladattuja vai ei? Kaiken lisäksi niitä pyörii kameralaukun pohjalla, auton lattioilla, tyynyn alla, puurolautasella ja mitä eriskummallisimmissa paikoissa. Grrrrr.
Tästä suivaantuneena, tilasin akkulasta (http://www.akkula.fi/) kasan muovisia akkukoteloita.... ja muutamat eneloop akut, yllätys yllätys.
Liimasin boxien pohjaan palat velgro tarranauhaa, ja heureka, enää ei akut pyöri puurolautasella vaan nököttävät kiltisti koteloissaan. Ladatut värillisissä, lataamattomat kalpeissa. Nih!

Värikalvo (geeli) pidike.
Sain kaverilta nipun värikalvoja, kameranörtit nimittää näitä geeleiksi. Näillä voi luoda efektejä kuviin tai tasapainottaa salamavaloa vallitsevaan valoon nähden.
Mutta millä kiinni??
Leikataan ohutta muovia (tätä saa vaikkapa muovisista myyntipakkauksista tms.) reilu 10 cm pitkä, ja noin salamapään levyinen suikale, taitellaan niin että liuska mahtuu sisään ja jätetään yksi sivulirvake 90 asteen kulmaan, ja muotoillaan sitä niin että sopii edellä tekemämme sträpin alle.
Zum Teufel! Diy-geelipidikehärpäke on nähnyt päivänvalon.

Täällä nerokas blogikirjoitus (noin)

Ai miksi ostit pikaliimaa?
No siksi kun sössin viime kerralla salamatriggerin jalan poikki. Kokemus on osoittanut, että tällä loctiten pikaliimalla pysyy kovamuovi aikas hyvin kasassa, toki riippuhan tuo aina tapauksesta ja muovin laadusta.
Näissä kiinanihmeissä tuo jalka on muovista, ja kuten arvata saattaa: tosi herkkä murtumaan.
Suolistin laukaisimen, ja liimasin puuttuvan palasen kiinni ja vot, sehän toimii!

Kuka kieltää viemästä näitäkään älynväläyksiä uusille, innovatiivisimmille ja nerokkaimmille tasoille? Ota ja vie, yllätä meidät ja itsesi. Lopuksi askartelupaskarteluun sopivaa taustamusiikkia Robinilta, se "puuttuva palanen" ;D

Street Vol 2

Loput street-kuvat eetteriin. Tapasin kadulla erään kodittoman herran, juteltiin ja pyysin häntä kuvattavaksi. Kaveri tykkäsi kuvastaan ja sanoi: "laita siihen Aulis, koditon"
Eräs toinen henkilö luonnehti kaverin katsetta: "Se käyttää kaikki ne sanat jotka yleensä jäävät sanomatta." Olen täysin samaa mieltä!

Aulis, koditon.

Kalle

Laukku

Gatekeeper