Jack the average man.: Kuuleeko maa, Jaska kutsuu?

Somewhere a clock strikes midnight
And there's a full moon in the sky
You hear a dog bark in the distance
You hear someone's baby cry.....

Mietiskelin AC DC rock-yhtyeen biisiä, jossa Bon Scottin teräksinen ääni, ja Angus Youngin puoli sävelaskelta alaspäin viritetty kitara luovat mystistä tunnelmaa...
Mielikuvitukseni loi metsän laitaan kylmät ja kiiluvat sarjamurhaajan silmät, jotka tuijottivat minua yön pimeydestä istuessani laavulla...tuuli kohautteli puiden latvuksia, suuret räntäpisarat rummuttivat laavun kattoa, tuli riehui nuotiossa levottomana...hitto, vähänkö hienoo!
Keli oli juuri sellainen koiranilma mistä aina haaveilen! Mitä kurjempi keli, sen mukavampaa on istuskella tulilla ja mehustella vaikkapa edelläkuvatun kaltaisilla mietteillä.
No minähän kuitenkin tolkun kaverina tein mielikuvitus-sarjamurhaajan kanssa sinunkaupat ja kutsuin vesselin viereeni tulille. Ihan mukava heppuhan tuo oli, vähän erikoisen puoleinen ja hiljainen, vähän niinkuin itsekin. Hyvin tultiin juttuun!

Lähiretkeilyä, lähiaikoina, lähimaastossa, lähimain itsekseen.
Päivän valjettua, tutkin lähimaastoa ja ilokseni laavun ympäristössä olikin melkein luonnontilassa oleva vanha metsä, sellainen puolen hehtaarin satumetsä.
Kuljeskelin kaikessa rauhassa metsässä, tutkin outoja hieroglyfejä ikivanhojen koivujen kyljissä, kurkistelin koloihin ja halkeamiin. Tervehdin yhtäkin puuvanhusta jolla oli korvat, ei se mitään kuullut vaikka sille kuinka huusin, höristeli pökkelö vain korviaan.

Paistattelin päivää ja kuljin rannoilla, tutkiskelin jääkauden vangitsemia kiviä ja vain nautin luonnosta.
Tutustuin planeettamme pintaan ja sen ytimeen, olo oli kosmisen kevyt ja ihana.
Luin Yle-prisman tiedejuttua, missä Esko Valtaoja kirjoitti kosmiset muistosanat.
Lainaan ne sanat tähän, tuskin äijät siitä pahastuu:

"Kukaan ihminen ei ole saari.", sanoi runoilija John Donne neljäsataa vuotta sitten.
Me kaikki olemme osa jostakin suuremmasta. Osa perheestämme, osa ihmiskunnasta, osa Maapallosta, osa koko maailmankaikkeudesta.
Me tuomme oman osamme maailmankaikkeuden historiaan, siihen kohta 14 miljardia vuotta kestäneeseen kehitykseen.
Charles Darwin sanoi elämästä, että pienestä ja vaatimattomasta alusta on syntynyt ja syntyy yhä uudelleen, kehittyy yhä ihmeellisempiä ja kauniimpia muotoja. Sama pätee koko maailmankaikkeuteen.
Vaatimattomasta alusta syntyivät tähdet, galaksit , Linnunrata, Aurinko, Maapallo, elämä ja lopulta ihminen.
Me tuomme oman osamme maailmankaikkeuden tanssiin, maailmankaikkeuden musiikkiin, joka kehittyy yhä kauniimmaksi ja ihmeellisemmäksi.
Mitä enempää ihminen voi toivoa kuin että on antanut oman kauniin osansa siihen musiikkiin, tehnyt maailmasta omalta osaltaan hieman parempaa paikkaa.
Että kuolinvuoteellaan voi kuiskata maailmankaikkeudelle, "Kiitoksia." Ja maailmankaikkeus kuiskaa takaisin, "Kiitoksia itsellesi."
Atomimme tulivat aikanaan tähdistä ja sinne me joskus palaamme.
Muistamme sinua, muistamme musiikkiasi.
Hyvää matkaa takaisin tähtiin.
- Esko Valtaoja

Hyvää matkaa takaisin tähtiin.

Ei paljon lisättävää, Hienoa filosofointia Eskolta.
Eipä minullakaan tämän enempää tästä retkestä, sanon vain että menkää luontoon te senkin sontakärsät!
Kaikki muodon saanut on pysymätöntä, ahkeroikaa siis tarkkaavaisesti.

Jaska